Veneily ja saaristo Kotkan lähialueilla

Kotkan ympärillä avautuu hieno ja karu Suomenlahden itäinen saaristo. Tämä alue on jäänyt Saaristomeren, Ahvenanmaansaariston ja Helsingistä länteen ulottuvan saarivyöhykkeen varjoon. Lähtökohtaisesti pääkaupunkiseudulta lähtevät veneilijät suuntavaat länteen, koska sieltä avautuvat laajat reittimahdollisuudet Suomen eri saaristoalueille sekä mahdollisesti myös Ruotsin puolelle. Tämä ei kuitenkaan ole syy jättää Suomenlahden itä-saaristoa kokematta.

Miksi Suomenlahden itä-saaristoon?

Itäisellä Suomenlahdella on tarjottavanaan:

  • Lukuisia hyviä palvelu- sekä retkisatamia. Käyttöaste satamissa on huomattavasti läntistä saaristoa alhaisempi, joten korkeimman sesongin aikana ei tarvitse kärvistellä samanlaisessa väenpaljoudessa
  • Kokeineillekkin veneilijöille satamia ja saaria
  • Maisemien ja luonnon erilaisuus verrattuna läntiseen saaristoon ja saaristomereen. Saaret ovat karumpia ja vedet kivikkoisempia. Väylät on kuitenkin merkitty yhtä huolellisesti kuin muillakin vesialueilla.

Kotkan alueen parhaat vierasvenesatamat

Sapokanlahti

Sapokanlahden vierasvenesatamassa on yhteensä noin 50 paikkaa poijukiinnityksellä. Satama on alttiina idänpuolen tuulille. Oikea vierasvenelaituri on helppo huomata sinisestä kyltistä jossa lukee vierasvenesatama. Sataman palvelut ovat lähellä ja satamasta löytyy myös tankkauspiste. Sataman laiturit ja palvelut olivat kunnossa. Kotkan Maretarium näkyy Sapokan satamasta ja muutakin nähtävää satamasta löytyy sataman läheisyydestä. Satamaa hoitaa Kotkan pursiseura.

Suomen Puuvenekeskus

Suomen puuvenekeskuksen vierasvenelaituri sijaitsee Kanta-sataman tuntumassa Kotkan Kalarannassa. Itse puuveistämässö on yleisölle parvi sekä näyttelytila kahvilalla ja kesäterassilla varustettuna. Paikka on puuveneharrastajille ja niistä kiinnostuneille ehdottomasta käymisen arvoinen. Laiturit ovat hyvässä kunnossa ja tarjolla on myös ilmainen wlan-yhteys.

New Port Kotka

New Port Kotka venesatama sijaitsee Kotkan kaupungin parhaalla paikalla Kantasatamassa. Ydinkeskustaan on lyhyt matka ja Merimuseo Vellamo ja kauppakeskus ovat lyhyen kävelymatkan päässä. tarjoaa niin kausi- kuin vierasvenepaikkoja sähkön ja veden kera. Sataman väyläsyvyys on 2-5m ja isoimpien veneiden paikat 100 jalkaisille, joten pääsy isommallakin purjeveneellä satamaan on mahdollista. Suojainen satama tarjoaa hyvät palvelut ja on kovilta tuulilta suojassa.

Varissaari

Varissaari on aivan Kotkan edustalta löytyvä historiallinen linnakesaari. Saarelta löytyy Ruotsinsalmen merilinnoituksen raunioita. Puolustuslinnoitus rakennettiin 1790-1796 vuosina kahdelle eri saarelle. Linnoituksen toiminta lopetettiin jo 1800 luvun alussa ja Krimin sodassa linnake vaurioitui pahasti. Saarelta löytyy mielenkiintoisen historian lisäksi muutakin tekemistä kuten esimerkiksi rantalentopallo kenttä, uimaranta sekä hyvät puitteet patikointiin. Saarelta löytyy myös kesäravintola ja hyvät laituripaikat huviveneille.